Kuinka koville voikaan yksi nimipäivä ottaa. Ei se lahja, vaan se etten voi olla siellä sen kanssa. En voi nähdä ilmeitä ja reaktioita lahjaa ojennettaessa, enkä viihtymässä mukana kun se otetaan käyttöön. 

Inhottaa kuinka ikävä ulottuu Ihastuksen lisäksi hänen lapsiinsa. Onhan ikävä heidän suhteensa erilaista kuin Ihastuksen kohdalla, mutta se ettei heidän kanssaan ole mahdollisuutta päästä puuhailemaan tuntuu pahalta noihin pikkuisiin kiinnyttyä. Tilanteen tuomat tunnetilat ovat minulle vieraita. Ennen tätä en ole ollut tilanteessa jossa lapset olisivat olleet yhtälössä mukana, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtämään mikä siinä on hanurista. Kuinka pahalta erossa olo omien lasten kohdalla voi tuntua jos silkka kiintyminen toisen ihmisen jälkikasvuun aiheuttaa tällaisen tunnetilan?

Hengessä läsnä. Voisinpa olla muutenkin.