sunnuntai, 7. lokakuu 2012

Päivitys

Hmm... 
 
Melkein vuosi. Helpompaa kai. Vaikea sanoa. Emme puhu. Siksi kai. Samalla tavalla mielessä on joka päivä ystävyytemme, mutta niin myös ne kaiken sotkeneet tunteet. On helppo pitää itsensä kasassa kun kukaan ei ota asiaa puheeksi, mutta vieläkin se hetki kun joku uskaltautuu kysymään jotain...
 
Kyyneleet eivät ole kaukana. 
 
En tähän päivään mennessä ole onnistunut selittämään kenellekään kuinka ristiriitainen koko mennyt vuosi mielessäni on. Luovutin ja päätin olla hiljaa. Olen jankannut jo elämässäni yhdestä rakkaudesta niin, että hommasta meni maku. Silti. Tämän vuoden tuntemukset ovat olleet minullekin uutta. Kaduttaa edelleen päivittäin. Eivät sanat, vaan lopputulos. 
Ensimmäistä kertaa riskeerasin elämässäni tärkeimmän asian, parhaan ystävän ja menetin hänet hetkessä. Vaikka olen saanut kehuja heittäytymisestäni, se menetys, ystävä, jota en millään osaa enää samassa roolissa ajatella, kaivaa takaraivossa joka päivä. 
 
Olen työn suhteen turvattu. Kolmen vuoden aikana tekemäni pohjustus alkaa tuottaa tulosta ja näyttää siltä, että työttömyyden pelko on takana päin, mutta... Tämä olisi asia josta olisin halunnut Ihastuksen kanssa iloita yhdessä ja joka ikinen hetki siitä on mennyt ohi. En pidä yhteyttä, enkä pirullakaan uskalla käydä vakoilemassa mitä hänen elämäänsä kuuluu. Tiedän että se sattuisi. 
 
Se menee ohi...
 
Tiedän, mutta miksi tuntuu edelleen siltä, että tunteet pilasivat elämästäni pois yhden suurimmista ilon aiheistani kuuteen vuoteen? Työn suhteen on oltava onnellinen. Silti. Että voikin taas miestä kaduttaa vain yksi ihminen. 

sunnuntai, 16. syyskuu 2012

Back to square one

Kiitos Vuodatuksen epämääräisen toiminnallisuuden katosi kirjoitusinto palvelun palautumista odotellessa. Elämässäni ei toisaalta ole tapahtunutkaan mitään erityistä kirjoittamisen arvoista sen pääasiallisesti pyöriessä työni ympärillä. Nyt se on ohi sopimuksen päätyttyä ja elämä palaa taas nollapisteeseen kuten niin moni syyskuu ennen tätäkin. 
 
Tsiisus mikä vuosi. Ei voi kuin ihmetellä mikä minut on pitänyt edes etäisesti järjissäni. Työ itsessään osoittautui huomattavasti vaativammaksi kuin olisin osannut odottaa, eikä vähiten medianäkyvyyden takia. "Mahdolliset muutamat lehtihaastattelut" muuttuivat lukemattomiksi haastatteluiksi ensin lehtien sivuilta radioon ja lopulta tv-kameroiden eteen. Ehkä siksi sopimuksen loppuminen ei samalla tavalla nyt huoletakaan. Tämän kokemuksen luulisi auttavan työnahaussa paljon, toivon ainakin niin. Syytä ainakin olisi. Tuntuu ettei päähän ole muuta vanhojen murheiden lisäksi mahtunutkaan.
 
Eli... Mitä nyt? 
 
Ei hajua. Työnhaun suhteen tilanne on selvä. Muualta kuin kotipaikkakunnalta. On pieni mahdollisuus että työ jatkuisi täälläkin jossain vaiheessa, mutta ensisijanen toiveeni siintää edelleen muualla, poissa täällä. Se uusi alku, jonka eteen täältä tarjotut työmahdollisuudet ovat toistuvasti tulleet eteen. Muuten asiat ovatkin levällään. 
 
Asiat ihmissuhteiden kannalta ovat edelleen sekavassa jamassa. Kaiken tänä vuonna tapahtuneen jälkeen olen pitänyt itseni erossa kaikesta, joka edes henkii romantiikkaa. Mitään vakavaa ei eteen ole edes tullut, mutta olen onnistunut sätkyilylläni estämään  mahdollisuudet jopa pieneen hauskanpitoon. Raivostuttavaa. Edes pieni lämpö ja läheisyys tekisi hyvää. 

Työkykyinen, mutta henkisesti edelleen ulapalla. Tästä lähdetään. 

tiistai, 15. toukokuu 2012

Vahva?


Stressi. 

Olen työpäivien jälkeen puolikuollut. Asiat menevät työpaikalla päivä päivältä enemmän solmuun enkä voi enää muuta kuin pitää langat käsissä ja yrittää parhaani mukaan hoitaa työurakkani loppuun. Päivästä toiseen joudun kuuntelemaan henkilökohtaisia solvauksia tilanteesta vaikka tiedän etteivät ne johdu minun työpanoksestani. Valitettavaa kyllä työkuvani ei anna mahdollisuutta selittää tilannetta kenellekään, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää kritiikin ottaminen vastaan muidenkin puolesta. Inhottaa mennä töihin. Tiedän, että se mitä teen on aiheuttanut enemmän kiitosta kuin tyytymättömyyttä, mutta kiitollisuus on hiljaista. Sen sijaan itsensä väärin kohdelluksi tuntevat ihmiset sitäkin äänekkäämpiä jopa julkisia foorumeja myöten. Aloitan siis kesäkuussa uusien työpaikkojen tiirailun. En minä työstäni kiitoksia kaipaa, mutta jatkuva solvauksien virta alkaa olla pikkuhiljaa liikaa. 
 
Rassaa. 

Helvetin Ihastus. Kuinka monta kertaa voikaan tajuta tarvitsevansa sitä keskustelukumppania että saisi edes jotain pois sydämeltään. Muiden ystävien tuki tuntuu vieläkin niin erilaiselta, jollain epämääräisellä tavalla vajaavaiselta. En vain saa itsestäni irti ottamaan yhteyttä koska tiedän meidän törmäävän taas jossain vaiheessa minun tunteisiini. Unien vakiovieraaksi taas muodostuneena Ihastusta on mahdotonta pitää mielestä. Kuinka joku voikin olla niin sitkeästi päässäni edelleen?  
Kaipaisin niin kovasti taas irrottautumista, matkaa bussilla tuttuun kohteeseen. Ironista, kuinka koko kuuden vuoden aikana suurimman henkisen taakan alla olemme niin eksyksissä toisistamme ettemme enää kykene antamaan toisillemme sitä, mikä on aina tullut niin luonnostaan. 
 
Se jos mikä on surullista. 
 

tiistai, 8. toukokuu 2012

Uneton

Mitä vähemmän puhumme, sitä vähemmän nukun. Neljän tunnin unet ovat nyt normi. Heräämiset keskellä yötä enemmän sääntö kuin poikkeus. Unet ovat teemallisesti toistuvia, eivätkä haihdu mielestä vaan palavat muistiin pienintä yksityiskohtaa myöten. Uuvuttaa mennä nukkumaan tietäen mitä on tarjolla. Onneksi työpaikallani on mahdollista paeta hetkeksi tupakalle pahimpina hetkinä, mutta yhtäkaikki, stressaava tilanne sielläkin vaatisi enenmmän huomiotani kuin kykenen juuri nyt antamaan. 

Juuri nyt odotan viikonloppua. Äitienpäivää lukuunottamatta vastuuttomat pari päivää tulevat tarpeeseen jos ei muun, niin unen kannalta. Alan tarvita pikkuhiljaa edes päiväunia saadakseni edes jonkinlaisen vireystilan päälle ilman kofeiinia, jonka teho alkaa jo hiipua vaikka kittaisin tuota mustaa kultaa pitkin päivää. Kroppa sanoo ei. 

Elämässäni tapahtuu juuri nyt niin paljon mistä tahtoisin jutella jonkun kanssa, mutta Ihastuksen puute tekee asian itselleni niin pirullisen vaikeaksi. En osaa ottaa muihin kontaktia samalla tavalla sillä hetkellä kun puheripuli on pahemmillaan, vaan haudon ajatuksiani sisälläni. Vaihdan ajatuksia Facebookissa yhdentekevistä asioista, mutta olen hiljaa niistä, joista oikeasti haluaisin puhua. Raotan arkkua muutamalle ihmiselle, mutta piilotan heiltäkin ajatusteni perimmäisen ytimen. Ehkä en osaa luottaa muihin samalla tavalla, tai ehkä en jaksa avata sydäntäni täysin, koska tiedän ettei se muuta tilannetta. 

Unta, edes yksi yö. Kahdeksan tuntia tai enemmän. Onnistuuko? 

sunnuntai, 6. toukokuu 2012

Haukotus

Arkipäivisin uni jää neljään tuntiin, viikonloppuna ruhtinaalliseen kuuteen pakottaessani itseäni painamaan vielä silmät hetkeksi kiinni kunnes ahdistus potkaisee minut ylös kohti parveketta aamun ensimmäiselle tupakalle. 
 
Väsymys on alkanut taas painamaan tammikuun tapaan eikä aurinkokaan tunnu tarjoavan sitä piristysruisketta. Olen pyrkinyt pysymään kaukana Ihastuksesta. Ei sanoja, Facebookpäivityksiä, ei mitään. Asian tekee helpommaksi se, että minua sananmukaisesti pelottaa ottaa minkäänlaista yhteyttä huolimatta siitä, että hän pyörii mielessäni valtaosan päivästä. En vain enää osaa näytellä - sanoa että kaikki on hyvin tai ettei tunnu pahalta pidätellä itseään sanomasta niitä asioita joita haluaisi. Kyllä hän ne sanomattakin on tähän asti osannut arvata, mutta se ei ole sama asia. 
 
Tarvitsisin jotain tekemistä joka irrottaisi minut hetkeksi näistä ajatuksista. Pidän itseni kiireisenä, mutta siitä huolimatta ajatukset pysyvät mukana. Asetan vaistomaisesti Ihastuksen listallani edelleen etusijalle. Viinipulloa avatessa tai hyvää leffaa katsoessa tiedän jossain vaiheessa miettiväni, että niiden jakaminen hänen kanssaan olisi niin paljon mukavampi vaihtoehto.
 
Harvinaislaatuisesti törmäsin baarikierroksellakin viehättävään neitoseen, jonka kanssa tuntui synkkaavan. Yhteys katosi sillä hetkellä kun tajusin mistä syystä hän minua viehätti. Tyttö oli osaltaan kuin Ihastus. Korttitaloni romahti hetkessä ja katosin vähin äänin paikalta, joskin kohteliaasti hyvästellen kohti taksitolppaa. 
 
Pöljä...