Tämä uusi tyttö. Tiedä sitten tuleeko tästä mitään. Hän asuu kaukana, mutta vietämme parhaamme mukaan aikaa yhdessä Skypen, puhelimen ja muiden viestimien avulla hetkittäin jopa järjettömiin mittakaavoihin venyen.

Tilanne on uusi. Tietystihän olen ennenkin ihastunut ihmisiin jotka ovat etäällä, mutta oma varovaisuuteni ottaa yhteyttä on tappanut ne yleensä jo alkumetreillä. Osa heistä pyörii edelleen Messenger-yhteylistallani, mutta en saa ikinä itsestäni irti avata keskustelua, kun keskusteluikkunat ystäviltä vilkkuvat kuumana jo sisään kirjautuessa.

Nytkin istun tässä, kolme keskusteluikkunaa auki ja Skypen puheyhteys päällä. Kaikki noista minulle tärkeitä ihmisiä, joiden ajatukset ja hyvinvointi ovat minulle yhtä tärkeitä. Silti välillä pakostakin pohtii, onko muiden kontaktien jättäminen taka-alalle aina se järkevin ratkaisu.

Huh. Jaarittelen ja pohdin saamatta tällä hetkellä mitään erityisen järkevää sydämeltäni. Edellisestä kirjoituksesta on selkeästi liikaa aikaa ja nyt sanojen tiivistäminen muutamaan kappaleeseen on vain yksinkertaisesti liikaa.

Ehkä uusien ihmisten läsnäolo elämässä olisi juuri sitä mitä tarvitsen tällä hetkellä. Se on varmasti yksi piilomotiivi, jonka takia vakoilen asuntoja muilta paikkakunnilta.

Irtiottoja. Miksei? Kaipaan uusia ideoita ja näkökulmia. Täältä, lähipiiriltäni en niitä tule saamaan.