Työhakemus itsessään ei aiheuta ihmisissä suurempia tunteita, lähinnä turhautuneisuutta ja tylsistymistä. Tai niin voisi ainakin olettaa. Viimeisimmät hakemusket ovat olleet lähestulkoon piinaavia, kuin hyvä trilleri.

Tein sitten sen, jota en olisi uskonut tekeväni. Laitoin muutaman hakemuksen pääkaupunkiseudulle. Yhtäkkiä kyse ei olekaan "vain" työstä, vaan kokonaisesta elämänsuunnan muutoksesta. Rutiinien, turvallisen ystäväpiirin ja ympäristön vaihdosta, irtautumisesta. 28-vuotiaana moisen muutoksen tekeminen ja sen silkka ajattelu saa pulssin nousemaan, eikä vähiten siksi, etten eläessäni ole asunut muualla kuin täällä, pumpulissa läheisteni tarjoamassa suojassa. Nyt mahdollinen muutto muuttaisi kaiken.

Hassua. Vielä muutama vuosi sitten vannoin etten edes harkitsisi muuttoa alueelle, jonne nyt lähettelen hakemuksia. Mikäli työtilanne olisi erilainen, pitäisin varmasti päätöksestäni kiinni. Valitettavasti maailma muuttuu.

Vaan muutos. Se pelottaa, paljon. Mitä jos en kestäkään kaikkea "yksin", muserrun ympäristöön, joka on vieras. Mitä jos, mitä jos...  Voihan käydä niinkin, että kotiudun, totun ja kehityn. Löydän sen punaisen langan, joka täällä työttömänä murehtiessa on kadonnut. Ehkä minusta vihdoin kuoriutuu taas esiin se uusi, vahva ja itsenäinen yksilö.

Aika näyttää. Muutos ei aina ole pahasta.

 

Viimeisen kahden päivän ajan on päässäni soinut seuraava kappale. En tunnu pääsevän siitä irti. Pidin jo Hectorin alkuperäisestäkin, mutta tämä... Osui ja upposi. Olen kai oikeasti tulossa vanhaksi :D