Herääminen. Samojen unien saattelemana uuteen aamuun. Yritän painaa kuvia mielestäni ensimmäisellä tupakalla, ensimmäisellä kahvikupilla. Bussissa sama perhe istuu taas vieressä ja poika tunnistaa minut hymyillen, joten hymyilen takaisin. Hän kinaa taas tytön kanssa siitä kumpi painaa pysähdysnappulaa. Kilpailun tuoksinnassa he kumpikin työntävät hanskojen peittämät kätensä nappulalle painaen sitä vahingossa yhtä aikaa. "Saitte painettua kummatkin." Lapset alkavat nauraa, johon äitikin yhtyy heidän noustessa pois autosta. 
Töissä hommat menevät solmuun jo aamulla. Kopiokoneen syöttö on rikki, joten kopiourakka on hoidettava yksitellen. Ahdistaa. Kurkkua kuristaa mutta yritän silti neuvoa siinä sivussa uudelle assistentille mitä hänen tarvitsee tietää. Pahimpia hetkiä pakenen pihalle tupakalle toivoen että se auttaisi edes hieman. 

Tuntia ennen työpäivän loppua joudun luovuttamaan. On vaikea hengittää ja nouseminen tuolilta huimaa päätä. Ilmoitan työkavereille, että poistun etuajassa epämääräisesti huonoon oloon vedoten. Flunssaakin on liikenteessä. Kotona rojahdan kännykkä kourassa sohvalle. Ei viestejä. 

Unet, tunteet, ikävä. Painukaa jo helvettiin. Minä en jaksa.