Antisosiaalinen olo. Sanotaan että aikaa pitäisi viettää näinä hetkinä mahdollisimman paljon ystävien kanssa. Enpä tiedä. Tuijottelen lähinnä hajamielisenä huonetta ja kuuntelen sivukorvalla keskusteluja joihin minulla ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Tunnen myös huonoa omaatuntoa siitä, ettei minua naurata muiden mukana. Ajelehdin vain mukana ja pakenen parhaani mukaan pihalle tupakalle hälinältä karkuun. Normaalisti niin puhelias luonteeni on hukassa. On paljon mitä sanoa, mutta lähellä ei oikeastaan ole ketään joka olisi täysin samalla aaltopituudella, että jaksaisin oikeasti syöstä ne ulos. Olen siis hiljaa.

Eivät ystäväni millään tavalla arvottomia ole, mutta taito syvällisempiin keskusteluihin ja terve annos kunnollista sarkasmia puuttuvat. He ovat tekijöitä, tuijottaen mieluummin televisiota tai pelaten konsolilla, siinä missä pidemmät puhehetket katkeavat aina tekemisen tarpeen tieltä. Minä kaipaan pitkiä pohdintoja ja soljuvaa keskustelua todella paljon. Eilinen viiden tunnin vääntö vain korosti sitä kuilua joka Ihastuksen ja muiden ystävieni välillä on. Hänen kanssaan on mahdotonta olla hiljaa ja väistellä, koska aiheeseen kuin aiheeseen pureudutaan kunnolla ja mielipiteet vaihdetaan raakoina ilman liiallista pyöristämistä.

Nälkä jäi. Siksi tänään sapettaa kuin pientä eläintä.