Mieleeni putkahti heti kirjoituksen jälkeen ajatus. Olen muutamaan otteeseen joutunut vastaamaan kysymykseen "kannattiko sekaantua ystävään?" 
 
Olen kyllä pohtinut asiaa ja aina käsittänyt tuon kysymyksen osoitettavan ihmisille, jotka sotkevat ystävyytensä hetken mielijohteen takia. Omalla kohdallani en näe kuuluvan tuohon kastiin.
 
Ystävän kohdalla kannattaa olla varovaisempi kuin tuntemattoman ihmisen edessä. Pelkkien tunteiden tunnustaminenkin voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa, joten on hyvä olla varma siitä, että ne ovat jotain sellaista jota ei enää saa piiloon. Mitä tärkeämpi ystävä, sitä suurempi riski. Ole siis varma. 
 
Minä tarvitsin vuoden tietääkseni varmasti missä menen omieni kanssa, saatikka kerätäkseni rohkeuden toimia niiden edessä. Ehkä minua ajoi eteen päin pakkotilanne. Mikäli en olisi toiminut sinä hetkenä kuin toimin, olisi seuraavana kuukautena ehkä ollut myöhäistä. Ehkä kuvioon olisi astunut joku toinen ja siinä tilanteessa olisin ollut pakotettu olemaan hiljaa ja katsomaan vierestä. Nyt neljä kuukautta alkusysäyksen jälkeen olen varma siitä, ettei tuo olisi toiminut minulle. Tilanne olisi välillämme näennäisesti hepompi, mutta ne sanomattomat sanat ja menetetty tilaisuus olisivat olleet asia, jota en olisi voinut hyväksyä. 
 
Sano siis jos rakastat oli hän ystävä tai ei, mutta tee se vasta kun olet varma. Joskus hiljaisuus voi olla parempi vaihtoehto. Omalla kohdallani ei. Minun rajani oli ylitetty.